Nyt on ikävää juttua. Ikävintä. Teos-kustantamo ilmoitti tänään kirjailija Eeva-Kaarina Arosen äkillisestä poismenosta.
![]()
Olen ollut suuri fani siitä asti, kun Arosen kirjat löysin. Kallorumpu vei sellaisiin mielikuvituksen syövereihin, etten sieltä ole pois osannut, enkä ole halunnutkaan. Vaikkei siinä fyysisesti Etelä-Helsinkiä kauemmas liikuta, paikka ja etenkin tunnelma ovat oudon kiehtovia, tummanpuhuvia.
Myös viime vuonna julkaistua Eddaa olen kuvaillut poikkeuksellisen hienoksi teokseksi. Eddakaan ei ole hupaisa tarina - on siinä tosin huumorin hetkensäkin - vaan saa lukijan kummaan, levottomaan mielentilaan ja koskettaa tavalla, joka ei unohdu.
Helsingin historia on yksi kirjojen kiehtova elementti, rakkaus kaupunkiin. Tutut paikat näyttäytyvät uudella tavalla lukemisen jälkeen. Tuskin koskaan enää kuljen Hietsun torin tienoilla tai Kampissa Baanan paikkeilla muistamatta Eddaa, Kaivopuistossa Kallorumpua. Toukolan ja Arabianrannan historiaa puolestaan pursuaa teos Hän joka näkee.
Viehätyin tarinoista niin, että kokosin keväällä jutun Lukulamppuun, joka tarjosi foorumia. Keskustelin siitä Arosen kanssa sähköpostitse, ja hän myös pyynnöstäni ystävällisesti itse tarkisti jutun, ettei faktavirheitä jäisi. Olin niin otettu, kun hän sanoi pitävänsä jutusta (ja vaihtoi yhden kadun nimen). Olisinpa silloin kysynyt kaikkea, mitä teki mieli, mutta kuvittelin saavani siihen tilaisuuden vielä myöhemminkin enkä halunnut käyttää jutuntekoa tekosyynä fanipommitukselle. "Ehtiihän sitä." Ei ehdi.
![]()
Arosella oli täysin omanlaisensa tapa kertoa ja käyttää kieltä tunnelmien luomiseen. Pienin, taitavin keinoin hän luo aivan omia maailmoitaan henkilöilleen. Tapasin Arosen kirjamessuilla 2014 (kuvassa hän on Anna Kortelaisen haastateltavana). Jännityksestä hikisin käsin puristin kirjailijan kättä ja kiittelin kirjoista. Toivoin myös paljon lisää.
Niitä ei enää tule. Miten surullinen ajatus ja suuri menetys.
Kiitos, Eeva-Kaarina Aronen, huimista elämyksistä ja monesta vahvasta kirjallisesta muistosta!
Olen ollut suuri fani siitä asti, kun Arosen kirjat löysin. Kallorumpu vei sellaisiin mielikuvituksen syövereihin, etten sieltä ole pois osannut, enkä ole halunnutkaan. Vaikkei siinä fyysisesti Etelä-Helsinkiä kauemmas liikuta, paikka ja etenkin tunnelma ovat oudon kiehtovia, tummanpuhuvia.Myös viime vuonna julkaistua Eddaa olen kuvaillut poikkeuksellisen hienoksi teokseksi. Eddakaan ei ole hupaisa tarina - on siinä tosin huumorin hetkensäkin - vaan saa lukijan kummaan, levottomaan mielentilaan ja koskettaa tavalla, joka ei unohdu.
Helsingin historia on yksi kirjojen kiehtova elementti, rakkaus kaupunkiin. Tutut paikat näyttäytyvät uudella tavalla lukemisen jälkeen. Tuskin koskaan enää kuljen Hietsun torin tienoilla tai Kampissa Baanan paikkeilla muistamatta Eddaa, Kaivopuistossa Kallorumpua. Toukolan ja Arabianrannan historiaa puolestaan pursuaa teos Hän joka näkee.
Viehätyin tarinoista niin, että kokosin keväällä jutun Lukulamppuun, joka tarjosi foorumia. Keskustelin siitä Arosen kanssa sähköpostitse, ja hän myös pyynnöstäni ystävällisesti itse tarkisti jutun, ettei faktavirheitä jäisi. Olin niin otettu, kun hän sanoi pitävänsä jutusta (ja vaihtoi yhden kadun nimen). Olisinpa silloin kysynyt kaikkea, mitä teki mieli, mutta kuvittelin saavani siihen tilaisuuden vielä myöhemminkin enkä halunnut käyttää jutuntekoa tekosyynä fanipommitukselle. "Ehtiihän sitä." Ei ehdi.
Niitä ei enää tule. Miten surullinen ajatus ja suuri menetys.
Kiitos, Eeva-Kaarina Aronen, huimista elämyksistä ja monesta vahvasta kirjallisesta muistosta!